
Neon 2 -yhtye julkaisee tänään 16. lokakuuta uuden albumin nimeltä IV.
Julkaisupaineista ei voi tämän yhtyeen kohdalla puhua. Edellisestä albumista on ehtinyt kulua yli 30 vuotta. Yhtyeen perustajajäsen, kitaristi-lauluntekijä Rami Alanko myöntää olleensa pitkään sitä mieltä, että uutta Neon 2 -levyä ei ehkä tule koskaan.
”Olemme julkaisseet biisejä sitä mukaa kun niitä on syntynyt, eikä albumin tekeminen ole ollut mikään itseisarvo. Sitten jossain vaiheessa havahduin siihen, että tässähän on kasassa aika vahva kokonaisuus. Olisi ollut melkein typerää olla tekemättä siitä levyä,” sanoo Alanko.
Albumi on striimannut kultaa jo ennen julkaisuaan ja albumin avausraita Pieninä palasina ylitti juuri platinarajan.
IV ei ole comeback-levy vaan pikemminkin välitilinpäätös.
”Olemme keikkailleet ja tehneet uutta musiikkia koko 2020-luvun. Tämä levy on kuva siitä, miltä Neon 2 kuulostaa juuri nyt.”
Nyt julkaistavalla albumilla on 12 kappaletta, joista kaksi on uusia: lokakuun alussa ilmestynyt sinkkulohkaisu Moneypenny ja Jeams sekä Rami Alangon, yhtyeen kosketinsoittaja Petri Alangon ja tuottaja Ilkka Wirtasen yhteistyönä syntynyt upea Nuku mun lapsi.
”Kolmessakymmenessä vuodessa ehtii muuttua aika moni asia – sekä musiikissa että ihmisessä. Silti meidän tavassamme tehdä biisejä on jotain hyvin tuttua. Melodia ja tarina ovat edelleen kaiken lähtökohta. Ehkä erona on se, että nyt uskallamme jättää enemmän asioita myös sanomatta,” summaa Alanko.
Albumi julkaistaan nyt suoratoistopalveluissa ja CD:nä. Myöhemmin tänä vuonna albumista ilmestyvät myös vinyyli- ja c-kasettipainokset.
Neon 2 IV
Julkaisupäivä 16.10.2026
01 Pieninä palasina
02 Onnellinen nainen
03 Hyvä kakku
04 Jäljet
05 Moneypenny ja James
06 Loppuelämä (Neon 2, Mariska)
07 Itseni kaltainen
08 Ikuisesti aina
09 Et oo yksin
10 Mennään jo kotiin
11 Elämäni laulut (Oku Luukkainen, Neon 2)
12 Nuku mun lapsi
Gramophone Records Finland
Loppuvuonna Neon 2 nähdään:
7.11. M/S Finlandia
13.11. Poppi pauhaa, Nokia
14.11. Menoehtoo, Ikaalinen
20.11. Naantalin Kylpylä
21.11. Vauhti kiihtyy -pikkujoulut, Tampere
27.11. Vauhti kiihtyy -pikkujoulut, Vantaa
28.11. Hotelli Aquarius, Uusikaupunki
5.12. Vauhti kiihtyy -pikkujoulut, Lahti
5.12. Hype Live 2026, Espoo
11.12. Vauhti kiihtyy -pikkujoulut, Salo
12.12. Vauhti kiihtyy -pikkujoulut, Hyvinkää
